sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tuska Open Air Metal Festival 2014, perjantai 27.6.


Yksi kesän perinteisistä kohokohdista oli jälleen edessä. Oivalla kattauksella tarjottu Tuska oli itselleni kymmenes kerta, kun saavuin paikan päälle tarjonnasta nauttimaan. Mielenkiinnolla ennen festivaaleja mietiskelin, pystyykö helteisenä tunnettu tapahtuma pitämään kutinsa, ja kuin taikaiskusta viikkoja pääkaupungiseutua piiskannut sade katosi Tuskan alkaessa. Perjantaina vielä todella näytti, että Tuska oli jälleen kukistanut sääjumalat. 


Saavuin paikalle Philip Anselmon ja bändinsä jo meuhkatessa lavalla. Nykykokoonpanon esittämä punkrock tai sen etiäinen ei paljoa antanut, mutta kuultiin keikan aikana onneksi ja odotetusti myös hieman Panteraa. Hellbound näistä sujui kaikista parhaiten, ja saikin heti festien alkuun kuulijan hyvälle mielelle. Toisaalta Anselmo jätti vartin käyttämättä soittoajastaan, joten aikaa olisi ollut vielä muutama muukin klassikko heittää odottavalle festivaaliyleisölle. Kenties se on sitten miehelle liian epäkiitollinen asema, että kansa janoaa vain vanhoja Pantera veisuja, eikä uusimmat tekeleet useimpia suuremmin nappaa. 

Ennen seuravaa bändiä oli aikaa hieman tutustua alueen tarjontaan. Mikään ei ollut oikeastaan muuttunut vuodesta 2013, mitä nyt olutalueen toinen sisäänkäynti oli siirretty ruokakojuen liiketoimintaa paremmin tukevaan paikkaan. Olutta sai pikaisesti muutaman minuutin odottelulla, tosin 7 € hinta puolen litran tölkistä on ehkä paras veto maassamme pitkään aikaan alkoholihaittojen vähentämiseksi. Omalla kohdallani ainakin hinnoittelu toimi kiitettävästi, eikä takavuosien olutalueella notkumiseen enää tullut liiemmin sorruttua. Ruokatarjonnasta tuli testattua Tuska Burger ateria lauantaina, jossa oli kohtuu maukausta syötävää hintaansa nähden ihan hyvin. 


Pikaisen virkistäytymisen jälkeen olikin sitten pitkästä aikaa Children of Bodomin livekunnon todistamisen vuoro. Lava oli täytetty jeepein ja grillein, jossa vastuun kantoivat Lost Societyn pojat. Harmi, että mainitun orkesterin soittoaika oli jälleen niin aikaisen seuraavana päivänä, että miekkosten soittotaidot ovat vielä livenä kokematta. Needled 24/7:llä alkanut keikka oli todella mainiota melskettä läpi kestonsa, ja Bodomilla oli tällä erää myös todella kova settilista. Lake Bodom oli mahtavaa kuulla livenä, aina taatusti iskevä Towards Dead End puolusti paikkansa ja Every Time I Die orkesterin parhaana kipaleena takasi lopullisesti onnistuneen keikan. Bändi oli sopivan letkeällä ja hyväntahtoisella mielellä liikkeellä, ja otettiinpa Bodom After Midnight myös settilistaan mukaan, koska aikataulu bändin yllätykseksi tähän riitti. In Your Faceen loppunut keikka humahti ohi huomaamatta mukana huutaen ja laulaen, joten erinomaisesti keikasta voidaan puhua. 

Tuskan aikataulu ei tässä vaiheessa lepotaukoa antanut, vaan seuraavaksi vuorossa oli todellinen vanhan liiton jyrä, Carcass. Vokalisti Jeff Walker heitti läpi keikan mahtavaa läppää väliosuuksissa, jossa mies muun muassa pahoitteli göteborg -genren, eli melodeath genren luomista. Bändin edellinen paluukeikka Tuskassa muutama vuosi sitten oli mainio, ja nyt settilistaan oli kiitettävän rohkeasti otettu mukaan myös uuden levyn, Surgical Steelin kappaleita. Suosikkilevyltäni Heartworkilta tuttu Buried Dreams sai avata keikan, ja myöhemmin tullut Mortal Coil kyllä viimeistään sai taas tukan heilumaan mainion musiikin tahtiin. Swansongilta ei harmittavasti kuultu kipaleen kipaletta, mutta kokonaisuutena keikka oli jälleen mainio, ja osoitti ettei Carcass todellakana ole vielä vanhojen äijien terapiaorkesteri. 

Illan päättänyt pöyhkeä Dimmu Borgir ei omaan makuuni kyllä juuri iske, eikä bändin musiikki muutenkaan ole oikein livenä parhaimmillaan, sen verran paljon taustanauhoja orkesteri kuitenkin hyödyntää. Kavereiden rupattelun taustamelona yhtye pärjäsi kuitenkin ihan hyvin, ja Mourning Palacen soidessa taustalla oli kiva käveleskellä kohti pientä lepoa, ennen seuraavaa päivää. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti