Yksi teiniajan suosikkibändeistäni tekee odotetun comebackin ! Nyt kuunneltavissa on uuden King Animal levyn avausbiisi Been Away Too Long. Laulaja Chris Cornell kuulostaa edelleen mahtavalta, parin ensimmäisen kuuntelun perusteella oikein hieno rock kipale, jossa mukavan nopea tempo. Heti alkuunsa biisi ei ole kuitenkaan niin mieleenjäävä, kuin aiemmin The Avengers leffan soundtrackilla julkaistu Live to Rise, joka on kiitettävän tasoinen rock tekele ja soinut päässäni siitä saakka. Kyllä tämäkin saa silti uutta levyä innolla odottelemaan sinne 13. marraskuuta saakka, jolloin uutukainen ulostuu.
Metal Chamber tarjoaa keikkaraportteja omin tuntemuksin ja kuvin, sekä vuoden parhaat metallijulkaisut.
Blogi on jatkoa aikoinaan ylläpitämälleni samannimiselle nettisivustolle.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Liikkuva kuva - Soundgarden
Yksi teiniajan suosikkibändeistäni tekee odotetun comebackin ! Nyt kuunneltavissa on uuden King Animal levyn avausbiisi Been Away Too Long. Laulaja Chris Cornell kuulostaa edelleen mahtavalta, parin ensimmäisen kuuntelun perusteella oikein hieno rock kipale, jossa mukavan nopea tempo. Heti alkuunsa biisi ei ole kuitenkaan niin mieleenjäävä, kuin aiemmin The Avengers leffan soundtrackilla julkaistu Live to Rise, joka on kiitettävän tasoinen rock tekele ja soinut päässäni siitä saakka. Kyllä tämäkin saa silti uutta levyä innolla odottelemaan sinne 13. marraskuuta saakka, jolloin uutukainen ulostuu.
torstai 27. syyskuuta 2012
Klassikko esiin - Pain of Salvation
Pain
of Salvation - The Perfect Element I
Ruotsalaisen
Pain of Salvationin kolman täyspitkä levytys The Perfect Element I
on ehdottomasti yksi proge metallin klassikkolevytyksistä. Levyn
tematiikka kertoo ihmisen kehittymisestä yksilönä lapsesta
teiniksi kaikkien dramaatisten ja jopa raakojen tapahtumien lävitse,
kuten esimerkiksi huumeet, hyväksikäyttö ja häpeä.
Levyn musiikki kumpuaa taas tunnetiloja aina suuresta surusta ilon
tunteisiin, ja näiden tunteiden tulkkina toimii mahtava ääninen
laulaja/kitaristi, sekä bändin pääsäveltäjä ja -sanoittaja Daniel
Gildenlöw. Vaikka musiikissa on hetkittäin kuultavisssa
samankaltaisia elementtejä kuin vaikkapa Dream Theaterin
tuotannossa, eroaa tuttavallisemmin P.o.S tästä ja muista
orkestereista huomattavasti. Sen proge metalli ei ole puhdasta tekniikan
esittelyä eikä turhaa kikkailua, vaan proge metallin elementit tuodaan mukaan aina tukemaan kyseistä sävellystä ja tarinaa.
Gildenlöw on lisäksi laulajana ja tulkitsija melkoisen ylivertainen
suurimpaan osaan muihin metallilaulajiin tai yleensäkään laulajiin
verrattuna, sillä miehen laulu on todella monipuolista ja tunnepitoista. Vaikka Daniel Gildenlöw varastaa levyllä leijonanosan
valokeilasta, täytyy tunnustusta antaa myös orkesterille miehen
takana. Danielin nuorempi veli Kristoffer soittaa bassoansa jo tässä
vaiheessa varsin tunnistettavasti ja hoitaa myös osan
liidivokaaleista taustavokaalien ohella. Johan Langell täydentää
rytmiryhmän tarkalla mutta proge metalliin suhteellisen elävällä
rumpaloinnillaan. Toinen kitaristi Johan
Hallgren korvasi tälle levytykselle alkuperäisen Daniel
Magdicin ja hoitaa tonttinsa mainiosti. Viisikon täydentää kosketinsoittaja Fredrik Hermansson,
jonka luomat äänimaisemat täydentävät entisestään levyn
muhkeaa ja massiivista äänimaailmaa. Jos tarina herätti
kiinnostuksen, on tutustuminen hyvä aloittaa levyn nimibiisillä, The
Perfect Elementillä, johon tässä on ympätty vielä sen introna
toimiva instrumentaalinen Falling.
Liikkuva kuva - Arch Enemy
Arch Enemy - Cruelty Without Beauty
Arch Enemyn neljäs videobiisi Khaos Legions levyltä on Cruelty Without Beauty. Se on vahva kannanotto eläinrääkkäystä ja eläinkokeita vastaan. Vaikkei aihe henkilökohtaisesti ole niin tärkeä, kuin Arch Enemyn laulaja Angela Gossowlle, täytyy sanoa, että videon groteski kuvamateriaalia rääkätyistä eläimistä yhdistettynä Angelan esiintymiseen toimii todella hyvin tällaisen materiaalin tukena. Lyriikoilla varustettu video ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja on oiva veto bändiltä ottaa myös hieman kantaa itselleen tärkeisiin asioihin sellaisessa kontekstissa.
Arch Enemyn neljäs videobiisi Khaos Legions levyltä on Cruelty Without Beauty. Se on vahva kannanotto eläinrääkkäystä ja eläinkokeita vastaan. Vaikkei aihe henkilökohtaisesti ole niin tärkeä, kuin Arch Enemyn laulaja Angela Gossowlle, täytyy sanoa, että videon groteski kuvamateriaalia rääkätyistä eläimistä yhdistettynä Angelan esiintymiseen toimii todella hyvin tällaisen materiaalin tukena. Lyriikoilla varustettu video ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja on oiva veto bändiltä ottaa myös hieman kantaa itselleen tärkeisiin asioihin sellaisessa kontekstissa.
Ensituntemuksista lopullisiin - Steve Harris "British Lion"
En omannut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sille materiaalille, jota legendaarinen Iron Maiden basisti Steve Harris tulee julkaisemaan soolona. Levyn päättävä The Lesson oli ehkä kuitenkin lähinnä sitä tyyliä, jota ennakkoon levystä luetut kuvaukset saivat odottamaan, eli rauhallista 70-lukulaista rockia ja tunnelmointia. British Lion on kuitenkin kokonaisuutena silkkaa heavy rockia, ainakin jos otetaan huomioon, että sen tekijöinä on 60- ja 70-luvun musiikin lapsia, joille juuri tällainen tyylisuunta edustaa heavy rockia. AOR ei ole myöskään mitenkään väärin todettu genretys tästä levystä, mutta entäs se itse musiikki sitten?
A World Without Heaven on hieno biisi ja hyvä otos
levyn musiikista. Sillä on sopivasti Maidenin mieleen tuovaa melodiamaailmaa,
sen jälkipuolella oleva kitarasoolo on mahtavasti soitettu ja sävelletty, sekä kappaleen tunnelma kuitenkin siellä rockin ja heavyn maailmassa koko kestonsa. Ehkä eniten sinne
70-luvulle hypätään The Chosen Ones biisissä, joka tuntui alkuunsa hieman
turhanpäiväiseltä mutta on kuuntelussa kasvanut yhdeksi suosikikseni. Lisäksi selvän
plusmerkinnän biisimateriaalista saavat Karma Killer, Us Against the World sekä
Judas, jotka kaikki ovat hienoja rock kappaleita alusta loppuun. Sinne turhempaan kategoriaan
tippuu levyltä kuitenkin myös osa kappaleista. Levyn aloittava This Is My God
ei tarjoa oikein mitään, Eyes of the Young on kaikkinensa aivan turha renkutus,
ja Lost Worlds sekä These Are the Hands aika mitäänsanomattomia tekeleitä
useammankin kuuntelun jälkeen.
British Lion ei ole mikään surkea levy, jonka
julkaisua voisi pitää täytenä rahastuksena tai turhuutena. Se ei myöskään
kokonaisuutena ole mitenkään niin kova levytys, että sillä taisteltaisiin
vuoden levyt tittelistä. Se on ennen kaikkea mukavan ja rennon
kuuntelunautinnon tarjoavaa vanhankantaista heavy rockia, jonka pehmeät soundit
ovat mukavat mutta samalla myös syövät osan levyn iskevyydestä. Levyllä äänijänteitään aukova Richard Taylor ei ole mikään huono laulaja, mutta varsin yksipuoleinen ja tylsä tulkitsija herran mielestäni on. Ei laulaja kuitenkaan ole mikään Chris Martinin (Coldplay) kaltainen heikko uikuttaja, vaan ihan mittansa tällä levyllä täyttävä ammattilainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)